Tunsin vuosia sitten nuoren naisen, jonka arjesta ja elämästä huoliajattelu ja murehtiminen veivät suuren ajan ja energian. Liian suuren. Ahdistavat ajatukset valtasivat hänen mielensä heti, kun hän vähänkin pysähtyi paikalleen. Hän vatvoi tulevaa ja menneitä. Entä jos rahat eivät riitäkään? Mitä jos X ei onnistukaan? Mitä muut mahtavat sanoa? Mitä jos teen väärin? Mitä jos valintani on väärä? Olisiko pitänyt tehdä toisin? Miksi sanoin niin? Ajatusten määrä oli loputon. Varsinkin aamuyön tunnit olivat raskaita ja ahdistavia. Naisesta tuntui, että hän ei voinut murehtimiselleen mitään. Lisäksi hän tietyllä tapaa ajatteli, että ilman jatkuvaa murehtimista tilanne vain pahentuisi. Tosiasiassa murehtiminen vain lisäsi murehtimista. Ja ahdistuksen tunnetta. Nainen ihmetteli ihmisiä, jotka osasivat ottaa asiat rennommin ja koki itse olevansa huolehtivainen ja vastuuntuntoinen murehtiessaan.
Murehtiminen lisäsi huolta ja stressiä naisen elämässä. Aina oli uusia huolenaiheita tulossa vanhojen tilalle. Epävarmuus ja alakuloisuus valtasivat arjessa entistä enemmän tilaa. Tässä vaiheessa nainen ymmärsi, että hän ei voi jatkaa enää näin ja lähti etsimään apua ja työkaluja tilanteen muuttamiseen.
Nykyään naisen elämä on tasapainossa. Huolet ja murheet kuuluvat hänen elämäänsä edelleen, mutta niiden jatkuva vatvominen ei.
Murehtimisesta on mahdollista päästä eroon. Jos jo tunnistat itsessäsi murehtijan, olet jo ottanut ensimmäisen askeleen kohti kevyempää mieltä. Ihan sormia napsauttamalla se ei onnistu, vaan se vaatii uusia ajattelu- ja toimintamalleja. Ja työkaluja. Ja usein myös ulkopuolista apua. Lyhytterapiasta löytyy apua tähänkin elämän haasteeseen.
PS. Tarinan nuori nainen olin minä.